Ydinvoimalaitoksen käytettävyysasiantuntija

Haku alkaa: 19.07.2019 | Haku päättyy: 31.08.2019

Tehtävänäsi on toimia asiantuntijana ydinvoimalaitoksen käytettävyyden optimointiin liittyvissä tehtävissä. Ydinvoimalaitoksen käytettävyyteen vaikuttavat oleellisesti jo suunnitteluvaiheessa tehdyt ratkaisut. Tehtävässä on oleellista pystyä asiantuntijuuden pohjalta tunnistamaan ja perustelemaan vaadittavat ratkaisut käytettävyyden optimoimiseksi.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta vuosihuoltosuunnittelusta ja kunnossapidon ja tarkastustoiminnan jaksottamisesta. Arvostamme erityisesti kokemusta painevesilaitoksen reaktorisaarekkeesta ja siihen liittyvien järjestelmien erikoisvaatimuksien tuntemisesta käytettävyyteen liittyen. Teknisen osaamisen lisäksi odotamme sinulta kykyä kommunikoida sujuvasti ja tuottaa teknisiä asiakirjoja englannin kielellä. Koulutustaustasi voi olla esimerkiksi tehtävään soveltuva insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkinto.

Päämajasi on ensisijaisesti Platomin Helsingin konttori. Ensimmäinen työtehtäväsi edellyttää säännöllistä vuorovaikutusta ja paikallaoloa asiakkaamme tiloissa Helsingin konttorin läheisyydessä. Lisäksi työnkuvaan voi liittyä satunnaisia asiakaskäyntejä muulla Suomessa ja ulkomailla. Työsopimus on toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Aloitusajankohta sovitaan hakijan kanssa tapauskohtaisesti.

Yrityksenä pyrimme aina kumppanuussuhteeseen sekä työntekijöidemme että asiakkaidemme kanssa. Kumppanuuden lisäksi toimintaamme ohjaavia arvoja ovat kasvu, rohkeus ja vastuullisuus. Voit tutustua paremmin arvoihimme ja siihen, miten ne vaikuttavat meidän toimintaamme työnantajana ja yrityskumppanina osoitteessa https://www.platom.fi/yritys/.

Jätä hakemuksesi 11.8.2019 mennessä osoitteessa https://go-on.fi/tyopaikat/ydinvoimalaitoksen-kaytettavyysasiantuntija-10542/. Tarvittaessa lisätietoa antaa Go On Yhtiöiden Juuso Kangaskorpi puh. 0405859885.